Jälleensyntyminen

ALLAN KARDECIN OPIN YSTÄVÄT RY  · JULKAISTU 01.12.2013 · PÄIVITETTY 10.02.2014

 

Luku V – Huomiot ruumiillisten elämien moninaisuudesta

 

LÄHTEET: Henkien Kirja, 2010 , INTERNATIONAL SPIRITIST COUNCIL

 

222. Jotkut sanovat, että jälleensyntymisen uskonkappale ei ole uusi, koska se oli Pythagoraan omaksuma. Emme ole koskaan väittäneet, että spiritistinen oppi[1] olisi moderni keksintö. Koska spiritismi[1] muodostuu luonnonlaeista, sen on täytynyt olla olemassa aikojen alusta lähtien, ja me ponnistelemme näyttääksemme toteen, että löydämme sen (jälleensyntymisen uskonkappaleen) piirteitä etäisimmässä menneisyydessä. Pythagoras, kuten tiedämme, ei ole ollut sielunvaelluksen teorian luoja, koska hän omaksui teorian intialaisilta filosofeilta ja egyptiläisiltä, joiden keskuudessa jälleensyntymisen uskonkappale on ollut olemassa muistamattomista ajanjaksoista lähtien. Ajatus sielunvaelluksesta oli siten aikansa etevimpien henkilöiden myöntämä yleinen uskomus. Millä tavalla jälleensyntymisen uskokappale saapui heidän keskuuteensa? Paljastuksen vai intuition kautta? Emme tiedä sitä, mutta kumpi tahansa se olikin, ajatusmalli ei läpäise ajanjaksoja, eikä tule merkillepantavasti älykkäiden ihmisten hyväksymäksi, jollei siinä ole vakavaa puolta. Tämän uskonopin kaukainen menneisyys olisi siten ennemminkin todiste kuin vastaväite sen oikeellisuudelle. Kuten tiedetään, kaukaisen menneisyyden sielunvaelluksen ja modernin jälleensyntymisen opin välillä on kuitenkin olemassa ero. Tämä suuri ero, jonka Henget[2] absoluuttisesti torjuvat, on sielun[5] siirtyminen ihmisestä eläimiin ja eläimistä ihmiseen.

Ruumiillisten elämien moninaisuuden uskonoppia opettavat Henget[2] uudistavat siten uskonopin, joka syntyi maailman ensimmäisinä aikoina ja säilyi tähän päivään asti useiden ihmisten syvällisissä ajatuksissa. Henget[2] esittävät jälleensyntymisen uskonopin meille rationaalisemmasta näkökulmasta, enemmän luonnon kehityksen lakien mukaisesti ja sopusointuisemmin Luojan tietäväisyyden kanssa, luopuen taikauskon lisäosista. Eräs huomiota ansaitseva seikka on se, että tämä kirja ei ollut ainoa, jonka Henget[2] opettivat meille viimeisinä aikoina. Ennen tämän kirjan julkaisua saatiin lukuisia samantyyppisiä tiedotuksia useissa maissa, ja sen jälkeen ne moninkertaistuivat huomattavasti. Ehkä tässä olisi tapaus tutkittavaksemme, koska kaikki Henget[2] eivät näytä olevan samaa mieltä tässä asiassa. Tarkastelemme tätä myöhemmin uudelleen.

Tutkimme asiaa eräästä toisesta näkökulmasta, ja jätämme toistaiseksi Henkien[2] asiaan puuttumisen kokonaan sivuun. Oletamme, että tämä teoria ei ollut heidän opettamansa eikä sitä myöskään koskaan heidän toimestaan pohdittu. Asetumme hetkeksi neutraalille maaperälle, ja myönnämme saman todennäköisyyden asteen oletuksille ruumiillisten elämien moninaisuudesta ja ruumiillisen elämän yksittäisyydestä, ja näemme, mihin niistä meidän järkemme ja etumme meidät ohjaa.

Jotkut ihmiset hylkivät jälleensyntymisen ajatusmallia ainoastaan siitä syystä, että se ei tunnu heille sopivalta. He kertovat saavansa yhdestä ruumiillista elämästä enemmän kuin tarpeekseen eivätkä haluaisi aloittaa toista samanlaista. Joistakin huomaamme jopa, että pelkkä yksinkertainen ajatus siitä, että heidän täytyisi syntyä uudelleen maan päälle, saa heidät kiehumaan raivosta. Meillä on heille ainoastaan yksi kysymys: uskovatko he, että Jumala pyytäisi heidän neuvojaan ja kysyisi heidän mieltymyksiään luodessaan maailmankaikkeutta sääteleviä lakeja? On kuitenkin vain kaksi mahdollisuutta. Jälleensyntyminen joko on olemassa, tai sitten sitä ei ole olemassa. Jos se on olemassa, niin heidän vastustelemisestaan huolimatta he sen joutuvat kokemaan, koska Jumalan ei tarvitse kysyä lupaa sen olemiseen. Vastaavalla tavalla sairas sanoisi, että: ”Kärsin jo liikaa tänään enkä halua kärsiä enää huomenna”. Hänen pahantuulisuudellaan ei ole merkitystä, eikä se auta häntä kärsimään vähemmän huomenna tai sitä seuraavina päivinä siihen asti, kunnes hän on parantunut. Samalla tavalla myös heidän, jotka suhtautuvat tällä tavalla jälleensyntymiseen, täytyy palata ruumiilliseen elämään. He tulevat elämään, ja he tulevat uudelleensyntymään. He kapinoivat turhaan niin kuin lapsi, joka ei halua mennä kouluun, tai kuten tuomittu, joka ei halua mennä vankilaan. He tulevat läpikäymään sen, mikä heidän on tarpeen läpikäydä. Vastaavanlaiset vastaväitteet ovat liian lapsellisia ansaitakseen vakavampaa tarkastelua. Kerromme kuitenkin, heitä rauhoittaaksemme, että spiritistinen opin[1] mukainen jälleensyntyminen ei ole niin kauhea kuin he kuvittelevat, ja jos he olisivat tutkiskelleet sitä syvällisesti, he eivät säikähtäisi niin paljon. Silloin he tietäisivät, että tämän uuden elämän olosuhteet riippuvat heistä itsestään; he tulevat olemaan onnellisia tai onnettomia sen mukaan, mitä ovat tehneet tässä maailmassa, ja he voivat tästä elämästä lähtien nousta niin ylös, että heidän ei enää tarvitse pelätä uppoavansa suohon.

Olettakaamme, että puhumme ihmisille, jotka uskovat tulevaisuuteen kuoleman jälkeen emmekä niille, jotka uskovat, että kuolemanjälkeinen vaihe on ei mitään/olemattomuus emmekä myöskään niille, jotka uskovat, että heidän sielunsa[5] palaa kuoleman jälkeen ”kaikkeen universaaliin” vailla yksilöllisyyttä, kuten vesipisarat mereen, mikä vastaisi ei olemattomuutta/ei mitään. Jos siis uskotte mihin tahansa tulevaisuuteen, ette epäilemättä myönnä, että se olisi sama kaikille, koska missä muuten olisi hyvyyden harjoittamisen hyöty? Miksi pidättäytyä eikä tyydyttää kaikkia paheitaan, kaikkia toiveitaan, vaikka muiden kustannuksella, kun sillä ei kerran ole seurauksia? Uskotte, että tämä tulevaisuus tulee olemaan enemmän tai vähemmän onnellinen tai onneton sen mukaan, mitä teimme elämämme aikana, ja te haluatte olla tulevaisuudessa niin onnellisia kuin mahdollista, koska se vaikuttaa teihin iäisesti. Onko teillä sattumalta aikomus olla täydellisimpiä ihmisiä maan päällä ja täten pitää oikeutenanne saavuttaa vaikeuksitta valittujen ylhäisempi onnellisuus? Ei. Myönnätte, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat ansiokkaampia kuin te ja joilla on oikeus parempaan tilanteeseen ilman, että te olisitte sen vuoksi tuomittujen joukossa. Asettakaa itsenne ajatuksissanne hetkeksi tähän välissä olevaan asemaan, joka teillä tulee olemaan (kuten myönnätte), ja kuvitelkaa, että joku tulee kertomaan teille: ”Kärsitte; ette ole niin onnellisia kuin voisitte olla, samalla kun edessänne on olentoja, jotka nauttivat täydellisestä onnellisuudesta. Haluaisitteko päästä asemastanne heidän asemaansa?”  Epäilemättä sanoisitte: ”Mitä minun täytyy tehdä?” ”Ei paljon mitään. Aloittaa uudestaan se, mikä oli huonosti tehty ja pyrkiä tekemään paremmin.” – Epäröisittekö hyväksyä tätä, vaikka se maksaisi teille useiden ruumiillisten elämien koetuksien hinnan? Omaksukaamme eräs tavanomaisempi vertailu. Jos ihmiselle, joka ei kuulu viimeisten kurjien joukkoon ja joka kärsii resurssien niukkuudesta johtuvista puutteista, tultaisiin kertomaan: ”Tässä on suunnaton omaisuus, jonka voit käyttää hyväksesi mutta jonka saamiseksi on tehtävä töitä kivuliaasti yhden minuutin ajan.” Kaikista laiskinkin epäilemättä sanoisi: ”Tulen tekemään töitä minuutin, kaksi minuuttia, tunnin, koko päivän, jos on tarpeen. Mitä väliä sillä on, jos voin lopettaa elämäni yltäkylläisyydessä?” Mutta, mikä on yhden ruumiillisen elämän kesto verrattuna iankaikkisuuteen? Vähemmän kuin yksi minuutti, vähemmän kuin yksi sekunti.

Olemme nähneet joidenkin ihmisten järkeilevän tällä tavalla: Jumala, joka on ennen kaikkea hyvä, ei voi asettaa ihmiselle ruumiillisen elämän kurjuuksien ja vaikeuksien sarjaa. Ovatko nämä ihmiset sattumoisin tehneet johtopäätöksen, että iankaikkiseen kärsimykseen tuomitsemisessa muutamien virheiden takia olisi enemmän hyvyyttä kuin siinä, että annetaan keino omien virheiden korjaamiseen? Kahdella tehtailijalla oli työntekijä, jotka saattoivat pyrkiä herransa osakkaaksi. Sattui niin, että nämä kaksi työntekijää tekivät kerran työnsä todella huonosti ja ansaitsivat tulla irtisanotuiksi. Yksi tehtailijoista irtisanoi työntekijänsä tämän aneluista huolimatta, ja tämä kuoli kurjuuteen, koska ei löytänyt työtä. Toinen tehtailija sanoi työntekijälleen: ”Menetit yhden työpäivän, mutta olet velkaa minulle toisen korvaukseksi. Teit työsi huonosti, joten olet minulle korvauksen velkaa. Minä sallin sinun aloittaa uudelleen. Tee tehtäväsi kunnolla, niin pidän sinut töissä ja voit vielä pyrkiä korkeampaan asemaan kuin mitä sinulle lupasin.” Onko tarpeen kysyä, kumpi näistä tehtailijoista on hyveellisempi? Onko Jumala itse armeliaisuus vai julmempi kuin ihminen? Sellainen ajatus on hyvin kivulias, että kohtalomme olisi kiinnitetty iankaikkisesti muutamien vuosien koetuksien perusteella, kun vielä huomioidaan, että täydellisyyden saavuttaminen maan päällä ei ole mahdollista. Sitä vastoin vastakkainen ajatusmalli on erityisen lohduttava; se jättää meille toivoa. Asettautumatta ruumiillisten elämien moninaisuuden puolelle tai niitä vastaan, hyväksymättä yhtä tai toista hypoteesia, kerromme, että jos on valinnanmahdollisuus, ei ole ketään, joka pitäisi parempana tuomiota, johon ei voi hakea muutosta. Eräs filosofi kertoi, että jos Jumalaa ei olisi olemassa, Hänet pitäisi keksiä ihmiskunnan onnelliseksi tekemiseksi. Samaa voi sanoa ruumiillisten elämien moninaisuudesta. Mutta kuten kerroimme, Jumala ei pyydä meiltä lupaa eikä kysy meidän mieltymystämme; se joko on tai ei ole. Nähkäämme millä puolella todennäköisyydet ovat. Ottakaamme kysymys myös toisesta näkökulmasta, ainoastaan filosofisen tutkimuksen näkökulmasta, pitäen Henkien[2] opetukset kokonaan erillään.

On ilmeistä, että jos ei olisi jälleensyntymistä, ei olisi muuta kuin yksi ruumiillinen elämä. Jos meidän nykyinen ruumiillinen elämämme olisi ainoa, kunkin ihmisen sielu[5] olisi luotu syntymässä, tai muuten täytyisi hyväksyä sielun[5] aikaisempi olemassaolo. Jos sielun[5] aikaisempi olemassaolo myönnettäisiin, voitaisiin kysyä, mitä sielu[5] oli ennen ruumiin syntymää, ja vastaisiko tämä aikaisempi (olemisen) tila jonkinlaista elämää. Välimuotoa ei siis ole: sielu[5] joko oli olemassa tai sitten ei ollut olemassa ennen ruumiin syntymää. Jos sielu[5] oli olemassa ennen ruumista, mikä oli sen tila? Oliko sillä vai eikö sillä ollut tietoisuutta itsestään? Jos sillä ei ollut tietoisuutta itsestään, on niin kuin sitä ei olisi ollut olemassa, ja jos sillä oli tietoisuus, oliko sen yksilöllisyys kehittyvä vai kehityksessään pysähtynyt? Millä tasolla sielu[5] näissä tapauksissa oli, kun se yhtyi ruumiiseensa? Jos olettaisi, kansanomaisen uskon mukaisesti, että sielu[5] syntyy ruumiin kanssa tai sielu[5] on kaikilla samalla tasolla ennen ruumiillistumistaan[17] eikä sillä ole minkäänlaisia kykyjä, voisimme esittää tälle oletukselle seuraavanlaiset kysymykset:

1. Miksi sielu[5] näyttää niin vaihtelevia ja kasvatuksessa hankituista ajatusmalleista riippumattomia kykyjä?

2. Mistä tulee tiettyjen lasten epänormaali kyky tiettyyn taiteeseen tai tieteeseen varhaisessa iässä, kun taas toiset pysyvät alhaisempina tai keskinkertaisina koko elämänsä?

3. Mistä tulevat joillekin synnynnäiset tai intuitiiviset käsitykset, joita muilla ei ole?

4. Mistä tietyille lapsille tulevat varhaiskypsät vaistot paheisiin tai hyveisiin, synnynnäiset ylevät ja alhaiset tunteet, jotka tuovat vastakohdat esiin niihin verrattuna, joiden keskuudessa syntyi?

5. Miksi tietyt ihmiset ovat edistyneempiä kuin toiset, kasvatuksesta riippumatta?

6. Miksi on olemassa villi-ihmisiä ja sivistyneitä ihmisiä? Jos meillä on vastasyntynyt hottentottilapsi ja kasvatamme hänet parhaissa kouluissa, tekisikö tämä hänestä eräänä päivänä Laplacen tai Newtonin?

Kysymme: mikä filosofia tai teosofia kykenee ratkaisemaan nämä ongelmat? Ei ole epäilystäkään siitä, että sielut[5] ovat syntyessään joko samanlaisia tai erilaisia. Jos ne ovat samanlaisia, miksi niillä on niin vaihtelevia kykyjä? Kertoisimmeko, että tämä johtuu elimistöstä? Siinä tapauksessa tämä olisi kaikista moraalittomin ja hirvittävin oppi. Ihminen olisi vain kone, materian johdattama ”pelinappula”, vailla vastuuta teoistaan, ja hän voisi väittää kaikkien pahojen tekojensa johtuvan fyysisistä epätäydellisyyksistä. Jos sielut[5] ovat erilaisia, Jumala on luonut ne sellaisiksi. Tässä tapauksessa kuitenkin herää kysymys, miksi synnynnäinen ylemmyys on sallittu vain tietyille sieluille[5]? Vastaako tämä tiettyjen suosiminen Jumalan oikeudenmukaisuutta ja  Jumalan puolueetonta rakkautta, joka Hänellä on kaikkia luomuksiaan kohtaan?

Toisaalta, jos myönnämme peräkkäisten ruumiillisten elämien sarjan, kaikki on selitettävissä. Ihmiset tuovat syntymäänsä intuition aikaisemmin oppimastaan. He ovat enemmän tai vähemmän kehittyneitä sen mukaan, kuinka monta kertaa he elivät sekä sen mukaan, ovatko he lähempänä vai kauempana lähtöpisteestä. Se on tarkalleen ottaen niin kuin kaikenikäisten yksilöiden kokous, jossa kukin on kehittynyt osittain suhteessa elämiinsä vuosiin. Perättäiset elämät ovat sielun[5] elämälle sama kuin vuodet ruumiin elämälle. Jos eräänä päivänä kokoontuisi tuhat 1–80-vuotiasta henkilöä, huntu tipahtaisi kaikkien edeltävien päivien muistikuvan päälle ja he tietämättömyydessään uskoisivat syntyneensä samana päivänä, he kysyisivät luonnollisesti, että miksi yhdet ovat suuria ja toiset pieniä, yhdet nuoria ja toiset vanhoja, yhdet tietäväisiä ja toiset tietämättömiä. Jos heidän muistikuviaan peittävä huntu häviäisi, he ymmärtäisivät eläneensä lyhyemmän tai pidemmän ajan, ja kaikki selittyisi. Jumala oikeudenmukaisuudessaan ei ole voinut luoda sieluja[5] enemmän tai vähemmän täydellisiksi. Näkemämme epätasa-arvoisuus ei ole ruumiillisten elämien moninaisuuden kanssa vastoin tarkinta tasa-arvoisuutta, koska näemme tämän elämän emmekä koko menneisyyttä. Nojaako tämä järkeily johonkin ajattelumalliin tai perusteettomaan oletukseen? Ei, koska lähdimme kiistämättömästä, selvästä tosiasiasta: kykyjen sekä älyllisen ja moraalisen kehityksen epätasaisuudesta. Se on selittämätön kaikissa olemassa olevissa teorioissa, vaikka selitys on yksinkertainen, luonnollinen ja looginen uuden teorian kautta. Onko järkevämpää pitää parempana sitä teoriaa, joka ei selitä mitään, vai sitä teoriaa, joka selittää asiat loogisesti?

Kuudenteen kysymykseen liittyen sanoisimme, epäilemättä, että hottentotti on alhaisempi rotu, ja sitten kysymme, onko hottentotti ihminen vai ei. Jos hän on ihminen, miksi Jumala loi hänen rotunsa olemaan vailla kaukaasialaisten rotujen etuja? Jos hän ei ole ihminen, miksi pyrkiä tekemään hänestä kristitty? Spiritistisessä opissa[1] on enemmän laajakatseisuutta kuin kaikessa tässä. Sen mukaan ei ole useita ihmislajeja, vaan on ainoastaan ihmisiä, joiden henki[2a] on enemmän tai vähemmän alikehittynyt ja jotka ovat alttiita kehitykselle. Eikö tämä ole enemmän Jumalan oikeuden mukaista?

Näemme sielun[5] menneisyydessään ja tässä hetkessä. Jos otamme huomioon sen tulevaisuuden, kohtaamme samat vaikeudet:

1. Jos ainoastaan nykyinen elämämme päättää kohtalomme, joka on tuleva elämä, mitkä ovat tulevaisuudessa villi-ihmistä ja sivistynyttä ihmistä vastaavat asemat? Ovatko he samalla tasolla vai etääntyneet iankaikkisesta onnellisuudesta?

2. Onko ihminen, joka teki koko elämänsä ajan töitä kehittyäkseen, samassa asemassa kuin se, joka pysyi alhaisempana, ei omasta syystään vaan siksi, että hänellä ei ollut aikaa eikä edes mahdollisuutta kehitykseen?

3. Onko pahuutta harjoittanut ihminen, joka ei voinut valaistua oikeista asioista, syyllinen hänestä riippumattomasta asioiden tilasta?

4. Ihmisten valaisemisen, moralisoinnin ja sivistämisen eteen tehdään töitä. Mutta yhtä valaistunutta kohti on joka päivä tuhansia kuolevia ennen valaistuksen saapumista. Mikä on näiden jälkimmäisten kohtalo? Kohdellaanko niitä kuin hylättyjä? Mitä ensin mainitut tekivät ansaitakseen olla samassa kategoriassa kuin muut?

5. Mikä on niiden lasten kohtalo, jotka kuolevat aikaisessa iässä, ennen kuin voivat tehdä hyvää tai pahaa? Ovatko he valittujen joukossa? Ja miksi tämä etuoikeus, vaikka he eivät olisi tehneet mitään sitä ansaitakseen? Millä etuoikeudella heidät vapautetaan elämän vaikeuksista?

Onko olemassa jokin uskonoppi, joka voi ratkaista nämä kysymykset? Kun myönnetään perättäiset elämät, kaikki selittyy Jumalan oikeudenmukaisuudella. Sen, mitä ei pysty tekemään yhdessä elämässä, tekee toisessa. Näin ollen kukaan ei pakene kehityksen lakia. Kukin palkitaan todellisenansionsa mukaan, eikä ketään suljeta pois ylimmästä onnellisuudesta, johon kaikki voivat pyrkiä huolimatta esteistä, joita on kohdannut siihen johtavalla tiellä.

Nämä kysymykset voitaisiin moninkertaistaa äärettömästi, koska psykologiset ja moraaliset kysymykset, jotka löytävät ratkaisun vain elämien moninaisuudesta, ovat lukemattomat. Me rajoitamme kysymyksemme ainoastaan yleisimpään luokkaan. Olkoon tämä asia kuinka tahansa, voidaan myös väittää, että kirkko ei ole hyväksynyt jälleensyntymisen uskonoppia ja se olisi siten uskonnonmullistus. Meidän tarkoituksemme ei ole käsitellä tätä kysymystä tällä hetkellä. Meille on riittävää, että olemme näyttäneet opin olevan erityisesti moraalinen ja rationaalinen. Moraalinen ja rationaalinen eivät kuitenkaan voi olla vastoin uskontoa, joka julistaa hyvyydessään ja älykkyydessään täydellistä Jumalaa. Mitä olisi uskonto, jos se olisi jääräpäisesti kieltäytynyt, vastoin yleismaailmallista mielipidettä ja tieteen todistusta, antamasta periksi todisteille ja karkoittanut luotaan kaikki, jotka eivät usko auringon liikkeeseen tai kuuteen luomisen päivään? Mitä luottamusta olisi ansainnut ja mikä auktoriteetti olisi ollut valaistuneiden kansojen joukossa sellaisella uskonnolla, joka perustuisi uskonkappaleina esitettyihin virheisiin? Kun todisteet oli näytetty toteen, kirkko viisaasti asettui niiden puolelle. Jos todistetaan, että ilman jälleensyntymistä olemassa olevat asiat olisivat mahdottomia ja että tiettyjä kohtia uskonkappaleista ei voi selittää muuten kuin tällä tavalla, on tarpeen myöntää jälleensyntyminen ja tunnustaa, että tämän uskonopin ja näiden uskonkappaleiden vastakkaisuus on enemmänkin näennäinen. Myöhemmin näytämme, että uskonto on ehkä vähemmän etäällä tästä uskonopista kuin ajattelettekaan ja että se ei kärsisi tämän uskonopin hyväksymisestä enempää kuin jo kärsi maan liikkeen ja geologisten ajanjaksojen keksimisestä, jotka ensi silmäyksellä näyttivät kiistävän pyhien tekstien kirjoitukset. Itse asiassa jälleensyntymisen periaate ilmaantuu lisäksi useissa pyhien tekstien osissa, ja sen löytää erityisesti ja tarkasti muotoiltuna evankeliumista.:

”Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: ”Älkääkä kenellekään kertoko tätä näkyä, ennen kuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista.” Ja sitten hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä: ”Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?” Jeesus vastasi sanoen: ”Elia kyllä tulee ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta minä sanon teille, että Elia on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä.” Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuvan Johannes Kastajasta. (Matteuksen evankeliumi, XVII)

Kun kerran Johannes Kastaja oli Elia, on siis Johannes Kastajan ruumiissa Eliaan sielun[5] tai Hengen[2]jälleensyntyminen.

Mikä tahansa lopulta onkin mielipide jälleensyntymisestä, joko sen hyväksyminen tai kieltäminen ja jos se on olemassa, niin kukaan ei pakene sitä kaikesta vastakkaisesta uskosta huolimatta. Olennainen seikka on, että Henkien[2] opetus on mitä suurimmassa määrin kristillinen. Se nojaa sielun[5] kuolemattomuuteen, tulevaisuuden rangaistuksiin ja palkitsemisiin, Jumalan oikeuteen, ihmisen vapaaseen tahtoon, Kristuksen moraaliin, eikä se siten ole epäuskonnollinen.

Kuten mainittiin aikaisemmin, meidän perustelumme ovat tähän mennessä sulkeneet pois kaikki Henkien[2] opetukset, joiden tietyt yksilöt katsovat olevan vailla auktoriteettia. Niitä ei ole omaksuttu pelkästään sen takia, että ne ovat lähtöisin Hengiltä[2], jotka saivat meidät ja niin monet muut omaksumaan jälleensyntymisen opin. Omaksuimme ne, koska tämä oppi näytti kaikista loogisimmalta ja koska ainoastaan se ratkaisee kysymykset, jotka ovat olleet tähän asti ratkaisemattomia. Vaikka tämä oppi olisi tavallisen ihmisen tekemä, omaksuisimme sen samalla tavalla, emmekä olisi epäröineet sekuntiakaan pidempään aikaisemmista näkökannoistamme luopumista. Virheen tullessa esiin omanarvontunto menettää paljon enemmän kuin voittaa, jos pysyy jääräpäisesti väärässä ajatusmallissa.  Samalla tavalla olisimme hylkineet sitä niin kuin monia muitakin ajatusmalleja, vaikka se olisi tullut Hengiltä[2], mutta jos se näyttäisi järjenvastaiselta. Tiesimme kokemuksesta, että ei pidä hyväksyä sokeasti kaikkea Henkien[2] kommunikaatioissa tulevaa, samoin kuin ei pidä hyväksyä sokeasti kaikkea ihmisten kommunikaatioissa tulevaa. Jälleensyntymisen ajatusmallin paras tunniste on meidän mielestämme sen loogisuus. Sillä on kuitenkin toinenkin tunniste: se on vahvistettavissa selvillä tosiasioilla ja näin ollen materiaalilla, jonka tarkkaavainen ja rationaalinen tutkimus voi näyttää kenelle tahansa, joka ottaa työkseen kärsivällisen ja sinnikkään tarkkailun niiden läsnäollessa, jotka eivät salli enää epäilyä. Kun nämä faktat tulevat laajasti tunnetuiksi, kuten maan muodostuminen ja liike, kaikkien on pakko myöntyä todisteiden edessä, ja jälleensyntymisen opin vastustajat ovat kuluttaneet turhaan vastakkaiset argumenttinsa.

Tiivistäen, tunnustamme siis, että useiden ruumiillisten elämien oppi on ainoa, joka selittää sen, joka muuten pysyisi selittämättömänä, ja että se on erityisesti lohduttava ja kaikista oikeudenmukaisin ja että se muodostaa ihmiselle Jumalan armossaan suoman pelastusrenkaan.

Jeesuksen omat sanat eivät voi jättää epäilyksiä tämän suhteen. Johanneksen evankeliumin kolmannessa1 luvussa lukee:

”3. Jeesus vastasi Nikodemokselle: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.

4. Nikodemos sanoi hänelle: Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?

5. Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

6. Mikä on lihasta syntynyt on liha; ja mikä on Hengestä syntynyt on henki.

7. Älä ihmettele, että mitä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti.”

(ks. myös Henkien Kirjan nro 1010)


1 Kääntäjän huomautus: Allan Kardecin teoksissa mainitut raamatun lainaukset ovat suoria käännöksiä rankankielisestä Le Maistre Sacyn raamatusta 1800-luvulta. Em. syystä Kardecin teoksissa raamatun lainaukset eivät vastaa kirjaimellisesti viimeisintä suomenkielisen raamatun käännöstä.