Lapsemme ovat henkiä

Kuvaus:

”Jos isoisoisäsi oli luonteeltaan kriittinen ja ailahtelevainen ja hän syntyy uudelleen lapsenasi, saat todennäköisesti hieman hankalan ja kärsimättömän pienokaisen. Jos Einstein syntyy uudelleen, hän on jälleen kerran vauva, jolle täytyy vaihtaa vaipat. On myös mahdollista, että luvassa olisi taipumuksia painajaisiin hänen myötävaikutettuaan niin merkittävästi ensimmäisten ydinpommien tuotantoon.

Lapsetkin ovat laajan kokemuspohjan omaavia henkiä, joilla voi olla suurempi älyllinen kapasiteetti ja laajempi kulttuurin tietämys kuin meistä monella. Ruumiillisen elämän ensimmäisten vuosien ongelmat johtuvat vain siitä, että he opettelevat käsittelemään pieniä kehojaan maan päällä. Ne ovat valmiita toimimaan täydellä teholla vasta aikuisiässä. Lapsi on harvoin täysin ventovieras ihminen, jonka polku ei ole koskaan aikaisemmin risteytynyt omasi kanssa. Älä unohda, että myös sinä itse olet jälleensyntynyt henki.”

Herminio C. Miranda

 

Tämä kirja esittää meille kaikille syvällisen ajatushaasteen. Se kyseenalaistaa perinteisen käsityksemme siitä, miten lapset todellisuudessa syntyvät. Useimmat meistä pitävät itsestäänselvänä ajatusta, että me, äidit ja isät, luomme itse täysin omat lapsemme. Vanhemmat lahjoittavat kuitenkin jälkikasvulleen vain geneettiset raamit rakennusaineiksi sellaiselle fyysiselle keholle, jonka lapsi tarvitsee elääkseen tässä maailmassamme. Lisäksi monet uskovat, että jokainen vauva syntyy aina upouutena sieluna tai henkenä tiettyyn fyysiseen kehoon. Näin ei kuitenkaan ole. Jokainen lapsi saapuu mukanaan menneisyys.

Oletko valmis kohtaamaan tämän haasteen?

 

Alla on muutamia niistä aihealueista, joita Herminio Miranda käy läpi selkeällä, helposti lähestyttävällä ja sydämellisellä tyylillään. Hänen avoimen suvaitsevainen asenteensa pyrkii herättämään lukijassa asioiden pohdintaa ja oivaltamista.

 

  • Missä lapseni oli ennen syntymäänsä?
  • Mikä onkaan hänen elämänsä tarkoitus?
  • Miten tarjoan lapselleni olosuhteet tasapainoiseen ja onnelliseen elämään?
  • Miten autan lastani parhaiten kehittymään?
  • Mitä perheiden on hyvä tietää adoptoinnista?
  • Mitkä ovat abortin seuraukset tuonpuoleisen näkökulmasta?
  • Mitä henget eli sielut kokevat fyysisen syntymänsä ja kuolemansa hetkellä?
  • Kuinka kommunikoida odotusaikana vielä siinä vaiheessa syntymättömän lapsen kanssa?
  • Edellisten elämien vaikutus: miten kohdata lapsen pelkotilat? Miten tulisi toimia, jos lapsi muistaa edellisiä elämiään tai osoittaa taipumusta meediokykyyn?
  • Miksi jotkut lapset syntyvät vammaisina?
  • Tulisiko meidän opettaa uskontoa lap­sillemme vai jättää se heidän itsensä päätettäväksi?

 

 

Biografia

Hermínio Corrêa de Miranda, kirjailijanimeltään Herminio C. Miranda syntyi 5. tammikuuta 1920 Volta Redondassa, pikkukaupungissa lähellä Rio de Janeiroa, Brasiliassa. Hän aloitti työskentelyn vuonna 1942 Brasilian suurimmassa teräsyhtiössä Companhia Siderúrgica Nacionalissa ja valmistui kirjanpitäjäksi 1947.

Miranda työskenteli koko työuransa ajan erilaisissa kirjanpidon ja taloushallinnon tehtävissä samassa yhtiössä sekä Brasiliassa että yhtiön sivukonttorissa New Yorkissa, saavuttaen korkeimman taloushallinnon johtotason ennen eläköitymistään 60-vuotiaana vuonna 1980.

Miranda alkoi säännöllisesti kirjoittaa spiritismiin liittyviä artikkeleita vuodesta 1958 alkaen. Hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin vuonna 1976. Ennen kuolemaansa vuonna 2013 hän ehti julkaista yli 40 teosta, joista monia pidetään edelleenkin spiritistisen kirjallisuuden klassikkoina.

 

Tilaa kirja